Pelikasvattajan käsikirja 2 on julkaistu! Pelikulttuuria käsittelevistä artikkeleista koostuva teos on jatko-osa noin viisi vuotta sitten julkaistulle Pelikasvattajan käsikirjalle.

Näiden kiinnostavien artikkeleiden joukosta löytyy myös lyhyt kirjoittamani artikkeli Pelimiitti-toiminnasta. Lataahan maksuton käsikirja luettavaksi alla olevan linkin kautta:

Pelikasvattajan käsikirja 2

// Pelimiitti mukana Vuoden Pelikasvattaja -finaalissa //

Suomessa on valittu Vuoden Pelikasvattaja vuodesta 2014 lähtien, ja kunnianosoituksen saaja on julkistettu yleensä Peliviikon päätteeksi. Peliviikon sivuilla kerrotaan, että kyseinen titteli annetaan ”henkilölle, organisaatiolle, teolle tai ilmiölle, joka on olemassaolollaan, toiminnallaan tai käytöksellään edistänyt positiivista pelikulttuuria, suvaitsevaisuutta ja asiallista käytöstä peleissä, keskustelua digitaalisesta pelaamisesta tai vähentänyt pelaamiseen liittyviä haittoja” (suora lainaus täältä). Tänä vuonna…

Lue lisää

// Osallisuuden edistämistä pelaten – vähän asiaa Pelimiitistä //

Viime postauksessa vinkkasin, että tulen myöhemmin kertomaan tarkemmin Pelimiitti-toiminnasta. Koska Peliviikko suorastaan jo kolkuttelee ovella, ajattelin sen kunniaksi kirjoittaa teille tiiviin tietopaketin Pelimiitistä. Käytännön tasolla Pelimiitti on pääosin etänä järjestettävää pelitoimintaa 13-17 -vuotiaille nuorille. Toiminta-alueeseen kuuluvat nykyisin seitsemän eri paikkakuntaa: Ylivieska, Nivala, Haapavesi, Oulainen, Merijärvi, Alavieska ja Sievi. Peliryhmää ohjaavat vapaaehtoiset, täysi-ikäiset ja pelaamista harrastavat…

Lue lisää